Kaikki tiet vievät Arabiaan?
Hei!
Muistaessani päivitän hieman kuulumisiani.
1. Hiusalan ammattitutkinnon opiskeluni sujuvat aikataulun mukaan! Ensimmäisenä näyttötyönäni järjestin Muotitukassa "Kauniina Talveen" -asiakasillan marraskuussa. Loput kaksi näyttöä olisi tarkoitus suorittaa tämän vuoden aikana.
2. Työskentelen nykyään viikonloppuisin (la klo 9-18, su klo 12-16) Piece of Hairissa, Citycenterissä, aivan Helsingin ytimessä! PoHilla on liike myös Isossa Omenassa Espoossa, mutta siellä minua ei tulla kovin usein näkemään - tai siis ennen kun saavat joskus länsimetron valmiiksi...
3. Arkipäivät taas "jaan" Muotitukan ja Koulutus-Centerin kesken. Tämä tarkoittaa sitä, että päivisin olen Muotitukassa (jossa teen muuten edelleen myös ripsien- ja hiustenpidennyksiä!) ja iltaisin - ainakin keskiviikot ja torstait - koulutan Koulutus-Centerin uutta iltamaskiryhmää. Ja aivan kuten viime vuonnakin: tiistait yritän pitää vapaata, mutta tähän asti hyvin huonolla menestyksellä...
4. Olen muuttanut Kalliosta Arabianrantaan ja sain samalla oman työhuoneen! Löysimme aivan ihanan kolmion liki meren rannalta minulle varsin tutulta alueelta - olen viettänyt Arabiassa paljon aikaani esim. TaiKin, Metropolian ja Stadin Ammattiopiston (ex-HelTech) proggisten tiimoilta. Kuhan saadaan uusi koti muuttorumban jäljiltä säälliseen kuntoon, alan kuka ties palvella asiakkaita myös omalla työhuoneellani. :)
Aurinkoista kevään odotusta!
-Elisa