Risteilyä ja Kuorosotailua
Talvinen tervehdys!
Kotiuduin aamulla Tukholman -risteilyltä! Tuli todettua, ettei shoppailussa Tukholmassa enää ole samanlaista jännitystä kuin joskus muinoin - melkein kaikki löytyy jo Suomestakin: H&M, Gina Tricot, MAC, Lush, Kicks... Smashbox on yksi niistä meikkisarjoista, joita ei edelleenkään Suomesta saa. Merkin Photo Finish -meikinpohjustustuotteet ovat legendaarisia - tosin tällä kertaa armahdin Visa -korttiani ja jätin legendat kaupan hyllylle!
Laivalta sen sijaan ostin tuoksun nimeltä Washed Cotton. Hajuvesi kuuluu Gapin uuteen tuoksusarjaan. Tuoksuttelin myös innoissani Gwen Stefanin Harajuku Lovers -tuoksuja, mutta ne olivat mieleeni hieman liian makeita kaikki. Tässä kuussa olisi vielä edessä yksi Tallinnan -risteily - saa nähdä, sorrunko ostamaan kovasti kehuttuja Giorgio Armanin meikkejä...
MACin loistaviin meikkeihin taas olen viime aikoina saanut tutustua tarkemmin Kuorosodassa: MAC on kyseisen ohjelman meikkisponsori ja minä toimin ohjelmassa maskeerausassistenttina. Kuorosotaa kuvataan maaliskuun loppupuolelle saakka sunnuntaisin - mikä oiva syy käpertyä kotisohvan perukoille lauantai-iltaisin! Kuka tuolla lumikinoksissa jaksaisikaan taapertaa yhtään enemmän kuin on pakko.
Koetetaan jaksaa - kyllä se kevät sieltä tulee! =)
-Elisa
P.S. Viime kuussa olin mukana tekemässä 2 Times Terrorin musiikkivideota "Ikävässä paikassa". Lisäsin kuvia videokuvauksista valokuvagalleriaan - en suosittele heikkohermoisille! ;)